Skip to content

Museoliitto

21.9.2026

Museot valtion talousarviossa 2027 

Eduskunnan täysistuntosali. Kuva Hanne Salonen / Eduskunta

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi 2027 on julkaistu. Museoiden valtionosuuksiin esitetään indeksitarkistusta ja monet OKM:n ja Museoviraston avustusmäärärahat säilyvät kuluvan vuoden tasolla. 

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi on annettu eduskunnalle, minkä myötä budjettikirja on myös julkistettu. Eduskunta aloittaa budjetin käsittelemisen huomenna 22. syyskuuta. Talousarvioesityksen hyväksymisestä päätetään joulun alla.

Museoliitto julkaisi koosteen valtiovarainministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön budjettiehdotuksista elokuussa. Hallituksen esitys talousarvioksi ei sisällä suuria yllätyksiä tai muutoksia ministeriöiden ehdotuksiin verrattuna.

Hallituksen esityksessä opetus- ja kulttuuriministeriön taiteen ja kulttuurin määrärahoihin ehdotetaan noin 569 miljoonaa euroa vuodelle 2027. Hallitusohjelman mukaiset leikkaukset jatkuvat ensi vuonna. Leikkaukset kohdistuvat mm. OKM:n ja virastojen toimintamenoihin. Avustukset taiteen ja kulttuurin määrärahoihin -momentilla menolisäyksiä kohdistuu mm. elokuvan, audiovisuaalisen kulttuurin ja luovien sisältöjen rahoitukseen, jonka rahoitus kasvaa ensi vuonna 5,6 miljoonaa euroa verrattuna kuluvan vuoden ajantasaiseen talousarvioon.

Valtakunnallista Taidetestaajat-toimintaa jatketaan ja siihen kohdistetaan kertaluonteinen 3,5 miljoonan euron rahoitus lukuvuodelle 2027–2028. OKM:n mukaan toiminta rahoitetaan ministeriön kehyksen sisäisillä muiden kehittämismäärärahojen siirroilla ja kulttuurin ja taiteen osalta kertaluonteisella 1 miljoonan euron vähennyksellä kulttuuritilojen investointiavustuksiin.

Museoiden valtionosuusrahoitus kasvaa hieman ensi vuonna

Hallitus esittää esittävän taiteen ja museoiden valtionosuuksiin kokonaisuudessaan 162,7 miljoonaa euroa, mikä on 7,6 miljoonaa euroa ja viisi prosenttiyksikköä enemmän kuin vuoden 2026 talousarviossa. Hallituksen esitys on sama kuin VM:n ja OKM:n aiemmat ehdotukset.

  • Museoiden valtionosuuksiin esitetään 58,012 miljoonaa euroa. Vuoden 2026 talousarviossa summa on 55, 822 miljoonaa euroa

  • Vuoden 2027 valtionosuuksiin sisältyy 3,5 prosentin indeksitarkistus
  • Museoiden valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävä henkilötyövuosien enimmäismäärä on 1 231, kun se vuoden 2026 talousarviossa on 1 228
  • Museoilla valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävä keskimääräinen arvonlisäveroton yksikköhinta on 97 158 euroa/htv (vuoden 2026 talousarviossa 93 394 euroa/htv)

Museoviraston jakamat avustukset kuluvan vuoden tasolla

Museoviraston jakamat avustukset säilyvät hallituksen ehdotuksessa vuoden 2026 tasolla. Näyttelypalkkioihin esitetään miljoona euroa, museoalan edistämiseen sekä kulttuuriperinnön perustaan ja jatkuvuuteen 2,843 miljoonaa euroa ja kansainvälisten kulttuuriperintösopimusten toimeenpanoon 0,765 miljoonaa euroa.

Museoviraston toimintamenot laskevat, mitä selittää etenkin Kansallismuseon uudistustöiden valmistuminen 2027 ja uudistuksiin liittyneiden määräaikaisten erien poistuminen budjetista. Rahoitusta on aiemmissa budjeteissa myönnetty uudistustöihin, uudistilojen varustamiseen ja kalustamiseen.

Museoviraston toimintamenoihin kohdistuu 1,4 miljoonan euron sopeutus osana hallitusohjelman mukaisia valtionhallinnon sopeutustoimenpiteitä.

Valtionrahoitus Kansallisgallerialle

Hallitus esittää kansallisten taidelaitosten toimintaa 70 miljoonaa euroa. Kansallisia taidelaitoksia ovat Kansallisgalleria, Suomen Kansallisteatteri ja Suomen Kansallisooppera ja -baletti.

Kansallisgallerian rahoitukseksi esitetään 14,8 miljoonaa euroa. Määrärahan mitoituksessa on huomioitu 2,7 prosentin indeksitarkistus. Kuluvan vuoden talousarviossa rahoitus on 14,403 miljoonaa euroa

Kansallisgallerian ja valtion taideteostoimikunnan kokoelmien kartuttamiseen esitetään 1,683 miljoonaa euroa eli saman verran kuin vuoden 2026 talousarviossa. Tästä Kansallisgallerian kokoelmaan tehtäviin taidehankintoihin esitetään 739 000 euroa, valtion taideteostoimikunnan taidehankintoihin 544 000 euroa sekä kokoelman hoitoon ja toimintaan 400 000 euroa.

Monet kulttuuriperinnön määrärahat kuluvan vuoden tasolla

Muista museoille ja museoalalle tärkeistä määrärahoista mm. OKM:n kulttuuriperinnön edistämisen määräraha on ehdotuksissa kuluvan vuoden talousarvion tasolla (0,591 miljoonaa euroa), samoin kuin määräraha digitaalisen kulttuuriperinnön saatavuuteen ja säilyttämiseen (2,3 miljoonaa euroa).

Paimion parantolan peruskorjaukseen, ylläpitoon ja toimitilojen kehittämiseen osoitetaan yhteensä 10 miljoonan euron määräaikaisen lisäys, josta yhteensä 4,5 miljoonaa euroa kohdentuu vuodelle 2027. 

Voisit olla myös kiinnostunut näistä