14.12.2007
Museoliitto mukana Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuodessa
Vuosi 2008 on nimetty Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuodeksi. Kansallisen lanseeraustilaisuuden 14.12. avanneen kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin mukaan kulttuurienvälinen vuoropuhelu ja monimuotoisuuden edistäminen ovat nousseet EU:n lähivuosien päätavoitteiksi. Kansallisessa toteutuksessa korostetaan taiteen ja kulttuurin merkitystä kulttuurisen monimuotoisuuden välittäjinä. Lapset ja nuoret ovat teemavuoden ensisijainen kohderyhmä.
Teemavuoden aikana toteutetaan neljä hanketta, joista yksi on Suomen museoliiton koordinoima valtakunnallinen museoviikko jota vietetään 12. – 18.5.2008 teemalla Eurooppalaisuus meissä. Museoviikkoon osallistuvat museot eri puolilla Suomea valottavat tarjonnallaan millä tavalla eurooppalaiset kulttuurit ovat muovanneet suomalaista kulttuuria ja identiteettiä. Museoiden pedagogista työtä esille tuovat tapahtumat ovat kaikille avoimia.