Skip to content

Museoliitto

5.1.2010

Museoviikko 2010

Vuonna 2010 Museoviikkoa vietetään 17.-23.5.2010. Kansainvälinen museopäivä on 18.5. teemalla Museums for social harmony. Museoiden yö -tapahtumaa vietetään Suomessa lauantaina 22.5.

Tänä vuonna Museoviikolla toivotaan nostettavan esiin oman paikkakunnan identiteettiä. Alueen omaleimaisuus, historian erityispiirteet, merkittävät tapahtumat ja merkkihenkilöt voidaan nostaa esiin ja valottaa heidän kauttaan myös museon asiantuntijaroolia. Museoviikon tarkoitus on saada media ym. näkyvyyttä museoalan yhteisen tapahtuman avulla. Viikon tapahtumina voivat olla suuret ja pienet näyttelyt, opastukset, kesänäyttelyiden avautumiset, luentotilaisuudet, esitelmät, työpajat tai kohtaamiset museoammattilaisten kanssa. Yksikin tapahtuma riittää.

ET-Lehti on ehdottanut Museoliitolle yhteistyötä ja toivonut, että museot voisivat järjestää heidän asiakkailleen lukijatapaamisen, esimerkiksi kohdennetun teemaopastuksen muodossa. Museon ystävien toimintaa voisi myös esitellä samassa yhteydessä. Lehti puolestaan kertoisi museoviikosta ja museoiden tapahtumista ja toiminnasta lukijoilleen. ET-lehti ilmestyy toukokuun alussa.

Aikataulu

Ilmoittautuminen sähköpostilla Eeva-Liisa Taivassalolle 19.2. mennessä. Jos museonne voi tarjota ET-lehden lukijoille erityisohjelman ilmoittakaa siitä myös erikseen.

Museoviikon ohjelmatiedot ilmoitetaan näyttelykalenteriin museon tunnuksilla osoitteessa www.museot.fi/nayttelykalenteri/login 15.3. mennessä. Museoviikon verkkosivut julkaistaan huhtikuun alussa osoitteessa www.museoviikko.fi. Museoviikon tietoja on mahdollista päivittää tapahtuman alkuun saakka. Museoliitto tiedottaa Museoviikon ohjelmistosta valtakunnallisesti. Paikallistiedotuksen toivotaan olevan aktiivista ja museot hoitavat sen itse.

Lisätietoja Museoviikosta

Projektisuunnittelija Eeva-Liisa Taivassalo
eeva-liisa.taivassalo@museoliitto.fi

p. (09) 5841 1726

Lisää museoviikosta Museoliitto.fi > Tiedotus > Museoviikko

Voisit olla myös kiinnostunut näistä