26.2.2020
Rohkean museon paikka? Museopäivät nostavat ohjelmassaan esille rohkeuden ja paikallisuuden museotyössä
Vuoden tärkein museotapahtuma, Valtakunnalliset museopäivät ja Suomen museoliiton 97. vuosikokous, järjestetään Espoossa 13.-15.5.2020. Tänä vuonna Museopäivien ohjelma rakentuu paikallisuuden ja rohkeuden ympärille.
Puheenvuoroissa ja keskusteluissa käsitellään museoiden mahdollisuuksia paikallisen identiteetin ja brändin rakentajina, pohditaan mahdollisuuksia rohkeisiin valintoihin ja tuodaan esille käytännön tekoja.
Museopäivien yksi keynote-puhuja on Aalto-yliopiston professori Antti Ahlava, joka työskentelee rakennussuunnittelun, tilataiteen ja tilojen käytön optimoinnin parissa. Esityksensä aikana hän pohtii muun muassa, mitä on rohkeus museoarkkitehtuurissa. Lisäksi hän tarkastelee arkkitehtuurin, ihmisläheisyyden ja nykypäivän museotarpeiden yhteensovittamista.
Museopäivien kansainvälinen esiintyjä on ruotsalainen Ann Follin, joka johtaa Ruotsin valtion neljän kulttuurienmuseon kokonaisuutta, Statens museer för världskultur. Pitkän linjan museoammattilaisena hän herättelee yleisöä olemaan rohkeita omassa toimintaympäristössään ja tekemään strategisia valintoja. Mitä rohkeus tarkoittaa museotyössä?
Myös museonjohtaja Pilvi Kalhaman, Tapiolan kehittämisprojektin johtaja Antti Mäkisen sekä arkkitehti-kuvanveistäjä Maija Kovarin alueelliseen kehittämiseen ja museoalan murrokseen liittyvien puheenvuorojen sisällöt heijastavat päivien teemoja.
Keskiviikon rinnakkaissessioissa tuodaan esille monipuolisesti museotyön erilaisia rohkeita ratkaisuja ja tekoja. Osallistujat voivat valita itselleen sopivan osion useista vaihtoehdoista.
Retkiä, tapaamisia ja illanviettoja
Perjantain opintoretket suuntaavat espoolaisen taiteen, luonnon, saariston ja arkkitehtuurin äärelle.
Lisäksi ohjelmassa on keskusteluja, verkostoitumista, tuote- ja hanke-esittelyjä, Museopalkintogaala ja illanviettoja.
Suomen museoliitto järjestää Valtakunnalliset museopäivät yhteistyössä Espoon kaupungin Tapahtuma- ja kulttuuripalveluiden, Espoon modernin taiteen museo EMMAn ja Espoon kaupungin museoiden kanssa.
Museopäivien majoitusvaraukset:
Original Sokos Hotel Tapiola Garden
Tapionaukio 3, 02100 Espoo
- 139 eur / yhden hengen standard huone / yö
- 159 eur / kahden hengen standard huone / yö
Huonehintaan sisältyy runsas buffet-aamiainen, hotelliasukkaiden saunavuoro, langaton internetyhteys (Wi-Fi) ja alv. Pidätämme oikeuden ALV muutokseen. Hinnasta saa S-card edut.
Maksutapa: Jokainen majoittuja vastaa itse omista majoituskuluistaan. Maksutapana hyväksymme käteisen, pankkikortin tai luottokortin.
Varaukset: Sokos Hotels Myyntipalvelu
Puhelin: +35820 1234 600 / yksittäiset huonevaraukset
Sähköposti: sokos.hotels@sok.fi
Mainitkaa ystävällisesti kiintiötunnus ”MUSEOPÄIVÄT” varausta tehdessä.
www.sokoshotels.fi – varauskoodi netissä BMUSEOPAIVAT
Majoitustarjous on voimassa 30.3. saakka.
Museopäivien ilmoittautuminen avataan maaliskuun puolivälissä.
Liity Museopäivien Facebook-tapahtumaan ja kuulet uudet kuulumiset ja ohjelmapäivitykset ensimmäisenä. Samalla näet, ketkä muut ovat tulossa Museopäiville!
Lisätiedot
Sisällöt ja ohjelma
Koulutus- ja kehittämisjohtaja Pauliina Kinanen
P. 040 354 2205
pauliina.kinanen@museoliitto.fi
Käytännön järjestelyt ja ilmoittautumiset
Yhteistyökoordinaattori Helena Piipponen
P. 0444 300 701
helena.piipponen@museoliitto.fi