3.12.2014
Seitsemän suomalaishanketta Europa Nostra -palkintoehdokkaana
Suomesta lähetettiin seitsemän ehdotusta kilpailemaan vuoden 2015 Euroopan unionin ja Europa Nostran yhteisistä kulttuuriperintöpalkinnoista Europa Nostra Awards. Lisäksi Alvar Aallon suunnitteleman Viipurin kirjaston, pitkälti suomalaisten suunnittelemalle, restaurointihankkeelle on haettu palkintoa konservointikategoriassa. Hanke luetaan venäläiseksi.
Suomalaishankkeista suurin osa hakee palkintoa koulutuksellisten tai kulttuuriperintötietoutta lisäävien hankkeiden kategoriassa.
Kilpailua laajennettiin tänä vuonna siten, että myös aineetonta kulttuuriperintöä koskevat ja digitalisointihankkeet voivat hakea palkintoa. Suomalaiset tarttuivat tilaisuuteen ja Kansanmusiikki instituutti haki palkintoa ainutlaatuista kaustislaista pelimanniperinnettä säilyttävälle hankkeelleen, jossa perinnemusiikin elinvoiman nähdään piilevän ihmisten välisissä kohtaamisissa, kuten yhteisissä soitto-, laulu- ja tanssihetkissä.
Edelfelt- ja Vrouw Maria hankkeet digitointiluokassa
Tutkimuksen ja digitalisoinnin luokassa palkintoa haettiin Albert Edelfeltin digitalisoiduista teoksista, luonnoksista ja kirjeenvaihdosta referaatteineen koostuvalle verkkojulkaisulle Albert Edelfelts brev – en
elektronisk brev- och konstutgåva sekä Museoviraston Vrouw Maria veden
alla -hankkeelle, jossa tehtiin Vrouw Maria -hylky helpommin saavutettavaksi kehittämällä Aalto-yliopiston Medialaboratorion kanssa
yhteistyössä interaktiivinen 3D-virtuaalisimulaatio. Se esittelee vuonna
1771 uponneen kauppalaivan hylyn ja sitä ympäröivän vedenalaisen maiseman sekä äänimaiseman interaktiivista virtuaalitekniikkaa käyttämällä.
Mattila konservointikategoriassa
Suojelu ja konservointi -kategoriassa ehdolla on Pentti ja Anne Siivosen omistama Mattilan talonpoikaistila Kalannin Tammiston kylässä Uudessakaupungissa. He ovat entisöineet 1890-luvun lopussa rakennetun tilan päärakennuksen sekä sisältä että ulkoa alkuperäiseen asuunsa. Lisäksi he ovat siirtäneet tilan maille kaikkiaan 14 muuta rakennusta. Rakennuksiin on sijoitettu tuhansien talonpoikaisesineiden kokoelma.
Koulutuksellisten tai kulttuuriperintötietoutta lisäävien hankkeiden
kategoriassa ehdokkaana on Kalevalatalosäätiön Keski-Skandinavian suomalaismetsissä järjestämä restaurointileiritoiminta sekä savutupien
sekä Östmarkin paanukirkon dokumentointi yhdessä Icomoksen, Aalto-yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin historian osastojen kanssa.
Samassa palkintoluokassa on eurooppalaista miekkailuperinnettä ylläpitävä korttipeli Audatia: The Medieval
Combat Card Game -korttipeli, joka opettaa italialaisen pitkänmiekan liikkeiden, oikeaoppisten taktiikoiden ja alkuperäiskielisen sanaston saloihin.
Koulutuksellisten hankkeiden luokassa palkintoa on ehdotettu myös kesällä 2014 järjestetylle Eurooppa Helsingissä -näyttelylle. Näyttelyn aineisto koottiin kaikkiaan 400 opiskelijan Tampereen teknisen yliopiston 15 vuoden aikana arkkitehtuurin peruskurssilla tuottamasta materiaalista: eurooppalaista arkkitehtuuria kuvailevista maalauksista, pronssireliefeistä ja piirustuksista. Pyrkimys oli tuottaa ymmärrys nykyisen rakennetun ympäristön ja eurooppalaisen arkkitehtuurin välille
3 000 vuoden ajalta.
Lisätietoa palkinto-ohjelmasta:
www.europanostra.fi
www.europanostra.org
Europa Nostra Finlandin puheenjohtaja,
arkkitehti Tapani Mustonen
puh. 050 569 5704
Sihteeri Anna-Maija Halme info@europanostra.fi, 040 5368188.