Konservaattori Anja Tuulikki Rantala kuoli Elimäellä 23. maaliskuuta 93 vuotiaana. Hän oli syntynyt Elimäellä 26. lokakuuta 1925. Rantala työskenteli Suomen museoliitossa vuosina 1963–90.

Anja Rantala oli maalaistalon lahjakas tytär, joka kouluttautui ensin kotiteollisuusneuvojaksi ja käsityön opettajaksi. Konservaattoriopintoja hän harjoitti muun muassa Pohjoismaissa, Unkarissa, Sveitsissä ja Italiassa. Taidehistoriaa ja kansatiedettä hän opiskeli Helsingin yliopistossa saadakseen teoreettista pohjaa työlleen.

Anja Rantala toimi opettajana Kymenlaakson kiertävässä kotiteollisuuskoulussa, kunnes Suomen kansallismuseon kansatieteellisen osaston johtaja Toini-Inkeri Kaukonen vuonna 1960 houkutteli hänet konservoimaan osaston tekstiilejä. Rantala tunsi alan omakseen. Omien sanojensa mukaan jokainen työpäivä tuntui juhlalta. Kansallismuseossa hän perehtyi suomalaiseen kulttuuriperintöön sekä väri- ja materiaalitutkimukseen.

Tammikuussa 1963 Rantala aloitti Suomen museoliiton vastaperustetun tekstiililaboratorion konservaattorina. Hän tarkasti museoiden kokoelmia ja kunnosti niiden arimpia tekstiilejä. Rantalalla oli laaja-alainen näkemys siitä, miten kulttuuriperinnön suojelua ja kokoelmia tulisi hoitaa. Hän antoi suosituksia kokoelmien säilytyksestä sekä museoiden ilmasto-, valaistus- ja turvallisuuskysymyksistä. Hän toimi lukuisten kurssien opettajana ja osallistui museoiden konservointitilojen suunnitteluun ja näyttelyiden rakentamiseen.

Anja Rantala oli kokonaisen tekstiilikonservaattorien sukupolven kouluttaja. Hänen roolinsa oli tärkeä, kun säännöllistä konservointikoulutusta suunniteltiin. Koulutus käynnistyi syksyllä 1984. Monipuolisen kokemuksensa pohjalta hän kirjoitti oppikirjan Tekstiilikonservointi sekä Museoiden siivousoppaan.

Opettajana Rantala oli tarkka, sydämellinen ja kannustava. Hän rohkaisi jatkokoulutukseen ja kansainväliseen toimintaan. Itse hän oli osallistunut jo 1960-luvulla mm. Firenzen tulvavaurioiden korjausoperaatioon. Pohjoismaisen konservaattoriliiton toiminnassa Rantala oli mukana Suomen osaston perustamisvaiheesta 1960-luvulta alkaen. Kunniajäseneksi hänet kutsuttiin 1992. Suomen Leijonan Ritarikunnan merkki hänelle myönnettiin 1989.

Eläkkeelle jäätyään Anja Rantala palasi kotiseudulleen Elimäelle. Hänellä oli laaja suku, johon hän piti kiinteää yhteyttä. Varsinkin nuorin veli perheineen ja sisarenpojat olivat hänelle hyvin läheisiä.

Anja-Tuulikki Huovinen
Kaija Steiner-Kiljunen
Kirjoittajat ovat Anja Rantalan entisiä työtovereita ja ystäviä.