18.2.2015
Valtio tukee kulttuuritilojen peruskorjaamista ja rakentamista 5,4 miljoonalla eurolla
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt tukea kulttuuritilojen perustamiskustannuksiin ja peruskorjauksiin tälle vuodelle yhteensä 5 430 000 euroa.
Avustusta myönnettiin 17 hankkeelle veikkausvoittovaroista taiteen tukemiseen osoitetuista määrärahoista.
Suurimpien avustuksen saajien joukossa on Lapinlahden taidemuseon peruskorjaus ja laajennus (900 000 €). Suuret avustukset saavat myös Helsingin kaupunginteatterin peruskorjaus (1 450 000 €), Tampere-talon muutostyö (600 000 €) ja Porin teatteritalon peruskorjaus (500 000 €). Lapinlahden taidemuseon lisäksi museokentällä avustusta saavat Helsingin ja Hyvinkään kaupunginmuseot, Radio- ja TV-museo sekä Lenin-museo.
Valtionavustukset on tarkoitettu kuntien kulttuuritoimintalain mukaisien kulttuuritoimintaa varten tarvittavien tilojen, valtionosuutta saavien museoiden, teattereiden ja orkestereiden tilojen sekä muiden valtakunnallisesti merkittävien kulttuuritilojen perustamis- ja peruskorjaushankkeisiin.
Määrärahaa haki yhteensä 27 hanketta noin 34,2 miljoonan euron arvosta.
Lisätietoja:
kulttuuriasiainneuvos Tiina Eerikäinen (opetus- ja kulttuuriministeriö), puh. 0295 3 30081, 040 7221 321.
Lisätietoja avustuksesta: